Pepin päiväkirja

17.1.2010 Peppi yli puolivuotias

Kesän 2009 lopulla muutaman kuukauden iässä Peppi ui jo ihan reippaasti. Vesinoutoa ei aloitettu mutta muuten noutokoulutus linnuilla ja noutoesineillä otettiin ohjelmaan aivan alusta alkaen ja puolen vuoden iässä sujuu jo kohtuuhyvin lyhyeltä matkalta. Voidaan ruveta pidentämään matkaa, vaikeuttamaan tilanteita ja noutokohteita.

Syksyllä käytiin metsässä ja tehtiin 10-15 törmäystilannetta teeripoikueisiin. Peppi aina vihellyksestä istumaan kun lintu karkottui. Eipä se kyllä yleensä edes varvikosta nähnyt mitä oikein tapahtui. Sen kummemmasta itsenäisestä linnulle johtavasta hausta ei voida vielä puhua, mutta vauhtia rupeaa jo jonkun verran löytymään. Ainakin Maisa ja Tellu alkoivat jäädä jälkeen 7 kk iässä, kun keli kävi vähän raskaammaksi lumen tulon myötä.

blogipeppipuolivuotias
7 kk

Noin 4 kk iässä Peppi kävi muiden Salontuulen S-pentujen mukana Timo Vakkerin pentukoulutuksessa Vehniällä. Mielenkiintoisinta tuossa tapahtumassa oli koirien riistatilannekoulutus kyyhkyjen avulla. Eikä se ollenkaan pöllömpää hommaa ollut, varsinkin nyt kun luonnonlintukannat ovat olleet heikommat viime aikoina.

Oulun koirakerhon TOKO-opinnot Peppi aloitti vuoden 2010 alussa reilun puolen vuoden ikäisenä. Alku sujui ihan mukavasti ja saapa nähdä, mitä Peppi saa aikaan seuratessaan näin Maisa-mamman tassunjälkiä. Melko suuret jäljethän ne onkin kun mamma oli kerhon sisäisten kisojen möllimestari vuonna 2003.

Pepillä on luonteensa puolesta ihan hyvät edellytykset tottelevaisuuskoulutukseen. Maisaan verrattuna se on luonteeltaan ehkä hieman rempseämpi (tullut siinä iskäänsä) ja sillä on parempi kontakti. Pepin parempaa ruokahalua on myös helppo käyttää koulutuksessa hyväksi. Eikä haittaa ole siitäkään kun emäntä osaa TOKO:n askelkuviot jo valmiiksi niin voi nyt keskittyä paremmin koiran koulutukseen.

Peppi Esittely Peppi pentuna Sukutaulu Koulutus Päiväkirja Tulokset Kuvagalleria